N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202019-12-07%20kell

/kuva Oulun teatterin kotisivuilta

 

Minulle jaetaan somessa ilmoitus, että Oulun teatteri etsii ammattisirkustaiteilijaa. Mielellään ilma-akrobaattia. Ensireaktioni on kiitollinen ja otettu, sillä joku käsittää minut ilma-akrobatian ammattilaisena ja sen lisäksi kykenevänä näyttämöilmaisuun. Hetken päästä luen ilmoituksen uudelleen: ammattisirkustaiteilija, mielellään ilma-akrobaatti, jolla on kykyä näyttämöilmaisuun. Siis, että mihin näyttämöilmaisuun ja ennen kaikkea, minkä tai kenen käsityksen mukaiseen näyttämöilmaisuun? Totta kai ymmärrän, mistä sanamuodossa on kyse, mutta en voi ohittaa sen rajaavaa, yleistävää ja alisteista sävyä, sen taipumusta verrata yhtä ammattiesiintyjäryhmää toiseen. Kysyn, miten oikein käsitämme sanan kyky tai kyvykkyys?

On hienoa, että sirkuksen läsnä olo, ja sen myötä näkyvyys on kasvanut, muun muassa eri kaupunginteattereiden lavoilla. Mutta, millä tavalla, kenen tavoilla ja ehdoilla? Näen usein teatteriesityksiä, jotka käyttävät sirkusta esityksissään eräänlaisina lisänumeroina, höysteinä, näytelmän viihtymisosioina tai illan multihuipentumana. Edelleenkään en puhu siitä, että sirkuksen näkyminen teattereissa olisi huono asia, vaan siitä, mikä on sirkuksen ja sirkustaiteilijoiden positio näissä prosesseissa. Kuinka tietoinen teatteriohjaaja on sirkuksen eri ulottuvuuksien, kuten historian, muotokielten tai sisäisen dramaturgian olemassa olosta? Entä eri tekniikoista, sirkusvälineistä tai mainitusta ilma-akrobatiasta? Onko yhtenä oletuksena tai ensisijaisena toiveena jonkinlainen näyttävyys? Millä tapaa suomalaisen sirkuksen historia kirjoittuu, jos ja kun sirkus esittävän taiteen alana toteutuu teatterin helmoissa? Ketkä tätä ovat kirjoittamassa, ja minkälaisia monisäikeisiä vaikutuksia tällä kaikella on?

Ymmärrän paremmin kuin hyvin sen kiitollisuuden tunteen, jota sirkustaiteilija voi kokea ja kokee päästessään osaksi teatteriesitystä. Onhan teatteri aivan toisella tapaa vakiinnuttanut asemansa esittävän taiteen alana Suomessa. Toivon vain, että sirkustaiteilijat tiedostaisivat oman erityisyytensä tekijöinä sekä kanssataiteilijoina. Meillä jokaisella on vastuu tarkastella näitä prosesseja, jotta tulevaisuuden sirkus saa arvoisensa historian.