Kirjoitettu tammikuussa 2019 Etelä-Ranskassa matkalla Tukholmasta Barcelonan läheisyyteen Espanjaan.

 

"Olen nyt vähän yli viikon tehnyt niin kutsuttuja “oikeita töitä”, ajanut rekkaa virallisten tuntirajoitusten mukaisesti eli maksimissaan 9h päivässä, viettäen virallisia taukoja ajon välissä ja 11h ajottoman “yön” päivien välissä. Ensimmäisen kuuden päivän jälkeen taukopäivä, ja tässä sitä taas ollaan tien päällä. Tätä tehtävää jäljellä lienee vielä hieman yli 2 viikon ajan ajoa yhteensä. Näillä tunneilla ei vielä burn-outin ovia kolkutella, ja kaiken lisäksi jokainen ajamani kilometri ja kuljettamani tavara hyödyttää suoraan sirkustani eli minua itseäni, eikä niskaani hengitä kiirettä ja aikataulustressiä Maksava Kiireinen Asiakas eikä optimistisesti reitin keston Googlemäpännyt Kaukainen Esimieskään. Tukholmasta Barcelonaan ajaa 4-5 päivää.

Tämä pintaraapaisu rekkakuskin ammattiin laittaa kyllä arvostuksen monia omaan arkeeni näkymättömiä töitä kohtaan kohdalleen. Tavaraahan on tunnetusti maailmassa paljon, ja rekkojen määrää tiellä katsellen voi päätellä että 90% tavarasta on väärässä paikassa. Jokaista kuormaa varten sitten on keksitty ties millaisia siirtomenetelmiä, ja lopputuloshan on esimerkiksi Helsingissä oleskelevalle City-Naiselle mitä oivallisin.

Tuli nälkä, piipahdanpa siis lähikaupassa! Ekologiset pienompelimon joogatrikoot (Hampuri, kätevästi toimitus kotiovelle parissa viikossa) jalkaan ja menoksi. Mikä mahtava valikoima! Kassiin syöntikypsiä avokadoja (Israel), tuorepuristettua veriappelsiinimehua (Italia), tomaatteja (kotimaisia, mutta Suomikin on yli 1000km pitkä), kauramaitoa kahviin… Mmm KAHVI! Tarjollahan onkin maailman parhaita sortteja monilta eri mantereilta (luin baristalehdestä muutamia kuukausia sitten, että Etelä-Amerikan barista-scene alkaa nyt vasta kasvaa hiljalleen. Ennen laadukasta kahvia ei jäänyt lainkaan paikallisten kahviyrittäjien käytettäväksi kun kaikki myytiin ulkomaille).

Juu, lähiruokahan on parempi idea, mutta melko pulmallista se on pelkän perunan pyöriä Kehä kolmosen sisäpuolelle kävelymatkan päässä olevan lähikaupan hyllylle.

Työtä varten tietokone, enkä edes joudu ostamaan sitä yhtä tietokonetta joka maasta löytyisi, vaan valitsen kymmenistä eri vaihtoehdoista (todennäköisesti Aasia, komponenttien ja rakennusmateriaalien alkuperää ja kuljettuja kilometrejä ei City-Aivoni edes hahmota). Roskakorin täyttyessä kannan sisällön keräysastiaan ja abrakadabra! Jonkun Toisen Vastuulla! Illalla baariin, ja olutvalintani voi Päivän Fiiliksen mukaan olla mistä vaan Belgiasta Havaijilaisen pienpanimon pullo-olueen. Keskellä yötäkin bussikuski ajaa minut (ei kolareita, bussi aikataulussa minuutilleen) lähes kotiovelle, ja mikäli ovesta ulos astuessani liukastuisin ja murtaisin jalkani pahasti, ei hätää! Ambulanssi saapuu nopean puhelinsoiton jälkeen, ja sairaalassa hereillä oleva ja täysin työkykyinen päivystävä kirurgi korjaa vammani. Yli 90% todennäköisyydellä olen täysin kunnossa taas pian.

9 tuntia ajamista päivässä on aivan todella puuduttavaa ja rehellisesti sanottuna tylsää. Päivällä näkee maisemia (hienoja), sitten muutaman tunnin kuluttua on pimeää. Silloin näkee kaistaviivan ja ohi vasemmalta ajavia autojen perävaloja. Edellä mainitut näyttävät lähes koko ajan ihan täysin samalta. Ajattelin jumpata aina tauoilla, jotta istuminen ei täysin puuduttaisi nuoria ja notkeita lihaksiani. Voin kertoa, että motivaatio tehdä kyykkyhyppyjä ja punnerruksia bensa-aseman parkkipaikalla katoaa melko nopeasti kun on pimeää, kylmä ja tihkusade. Syödä pitää, jotta jaksaa, joten pohditaanpa hetki valikoimaa: 90% bensis-ruuista on huonoa. Se vitriinin takana loputtomasti pyörivä nakkikin alkaa muutaman päivän kuluttua tuntua vaihtoehdolta. Kasvissyöjä? Onnea matkaan. Vegaani?? Toivottaisin hauskaa mehupaastoa, mutta jollain energialla sitä on pysyttävä skarppina koko matkan ajan, sillä olet vastuussa parikymmentä tonnia painavasta 80km/h liikkuvasta tappokoneesta. Väsymyksen vallattua yöpaikan etsiminenkin on oma lukunsa. Valtateiden bensa-asemilla parkkipaikkojen lisäksi ovat rekat pysäköineet jokaiseen mahdolliseen vapaaseen asfalttitilaan yön ajaksi. Ja uskokaa tai älkää, he ovat tehneet sen niin hyvin, että muut asiakkaat pääsevät helposti ajamaan heidän vierestään ja toiset rekat lähtemään pois häiriintymättä. Perse verellä, aivot skarppaamisesta jumissa pysyn iloisena ja motivoituneena, koska en joudu uhraamaan kaikkea aikaani ja terveyttäni tälle.

Kiitos kaikille niille joiden työ ei välttämättä ole kivaa vaan tarpeellista, tai sen puutos haitallista. Teidän työpanoksenne johdosta minun ja monen muun arkielämä on 90% kivaa ja helppoa."

 

Loppuhuomautuksena ajatus, joka on seurannut minua ja kumppaniani viimeisen 3 vuoden ajan, kun olemme yrittäneet parhaamme käynnistää teltan kanssa kiertävää sirkusta Euroopassa (tällä hetkellä työllistämme 8 taiteilijaa, 1 tuottajan, 1 hallintovastaavan, 1 teknikon ja 1 kokin niin moneksi kuukaudeksi kuin pystymme keikkamyynnin perusteella): Mikäli rahaa olisi enemmän, palkkaustoivelistamme huipulla olisi maanviljelijä. Tuntuu, että matkalla yrittäessä tuoda taide yleisön nähtäväksi, suurinta apua ei meille tuo tuotannon ammattilainen, ei markkinointivastaava, ei uusi verkosto, ei edes taiteilija, vaan joku, joka on tottunut kiskomaan painavia koneita irti mudasta ja korjaamaan rikki menneitä putkia, kantamaan painavia asioita ja ottamaan vastuuta käytännön ongelmien ratkaisemisesta. Me, kaupungissa kasvaneet nykysirkuspiiriin koulutetut taiteilijat, olemme nyt usean vuoden ajan opetelleet asioita toisensa perään (kuinka saada kuorma-auton perään laillinen kevytperävaunun vetämiseen tarkoitettu koukku, kuinka asentaa kaasukäyttöinen vedenlämmitin rekassa olevaan keittiö-suihku-vessavaunuun, kuinka rakentaa laillinen katsomo usealle sadalle henkilölle, kuinka työntää 2 tonnia painavaa perävaunua kahden 50-kiloisen ihmisen voimin...), ja nousseet näin maanviljelijä/ perinteisen sirkuksen käytännön osaamisen tasolle 1.

IMG-20160626-WA0000.jpg